Seela Sella ja Esko Roine mestaroivat hämäläisparina
5.1.2010 4:00
Sinikka Nopolan hämäläispakinointi on kuultuna vielä luettuakin hauskempaa.
Kuvaaja: ARKISTO
Sinikka Nopola Eila, Rampe ja elämän tarkoitus. Lukijaäänet: Seela Sella, Esko Roine, Heidi Herala ja Vesa Vierikko. WSOY 2009Äänikirjoja voi tehdä ainakin kahdella tavalla. Se tavallisin tapa on, että joku lukee yksin kirjan alusta loppuun. Tässä tapauksessa ääniä on neljä, ja kirjaa lukiessa on pakko sanoa, että kaikki muut vaihtoehdot olisivat olleet typeriä.
Nopolan hämäläistrilogian kolmas osa on kirjoitettu voittopuolisesti Eilan, Rampen ja myös heidän nelikymppisen tyttärensä Likan vuorosanoina kuin näytelmäkäsikirjoituksessa ikään. Kaikki turha on karsittu, vain äänet puhuvat. Ja millaiset äänet: Esko Roine ja Heidi Herala ovat uskomattoman hyviä roolissaan. Seela Sella Eilana on täydellinen. Tämän jälkeen Eila on kuuluu minun silmissäni aina Seela Sellalta!
Hämäläismurre elää näyttelijöiden suussa tietenkin erinomaisesti. Vesa Vierikko kertojan äänenä jää yllättäen kokeneempien näyttelijöiden varjoon. Erityisesti Esko Roine ja Seela Sella tuntuvat nauttivan osistaan.
Ja mikä, etteivät nauttisi. Sinikka Nopola kuvaa lihaisasti perushämäläistä parisuhdetta, jossa kaikki mahdollinen on läpikäyty. Nyt vain odotellaan, seurataan maailmaa ja käydään kotoisaa, pisteliästä sananvaihtoa. Eila tekee ovelia pistoja, ja Rampe väistelee tavalla, josta jokaisen aviomiehen pitäisi ottaa oppia.
Rampe on keskustelukumppanina todennäköisesti jokaisen suomalaisnaisen ihanne. Hän ei ole teoreettisiin viitekehyksiin ja filosofisiin koukeroihin takertuva palaveriässä, vaan suoran puheen mies, joka ei tartu lillukanvarsiin, vaikka Eila tekisi mitä. Ja tahtotilaltaan Rampen sydän on puhdasta kultaa.
Tämän parivaljakon naljaileva ja yksinkertaisista asioista vaikuttuva sanatapailu hakee aiheensa yhtä suvereenisti Kari Vepsästä, jättimäisestä kyläkaupasta kuin teleskooppivavalla varustetusta magneetista tai Madonnan vessanpöntöstä.
Niin Eilan kuin Rampenkin loogisuus on näissä sanakamppailuissa ylitsepääsemätön. Se nyt vain on niin, kuten Eila sanoo, että ”ruottalaiset miähet on viksun näkösiä kesälomallakin. Ne liikkuu semmosissa valkosissa pellavapairoissa.”
Kustantajan mukaan teos liikkuu lajien rajamaastossa. Eila, Rampe ja elämän tarkoitus on draamallinen romaani mutta myös kertomuskokoelma. Hällä väliä! Lajityypittely hukkuu äänikirjassa Roineen, Sellan ja Heralan suloiseen hehkutukseen. Markkinamiehet voisivat mainostaa tätä äänikirjaa naurutakuulla.
MATTI TIEAHO
