Ankeaa luettavaa
3.1.2010 4:00
Mikko Karpin kolmas romaani liikkuu synkissä maisemissa, eikä vakuuta.
Mikko Karppi: Sateen varjo. Romaani. Tammi 2009. 178 s.Mikko Karpin Sateen varjo -romaani alkaa lauseella ”Juon omaa vertani”. Enimmäkseen tämänkaltaisissa hyytäviksi kai tarkoitetuissa tunnelmissa edetään kirjan loppuun saakka. Valitettavasti lopputulos on heppoinen ja hätäisesti tehdyn oloinen.
Sateen varjon päähenkilö ja minäkertoja on mies nimeltä Tor. Hän vihaa pedofiilejä ja on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä.
Tarina kestää puolitoista viikkoa. Sinä aikana Tor jäljittää lapsille pahaa tehneitä ihmisiä ja pistää nämä tilille. Nähdään runsaasti julmuutta, pimeyttä ja ruumiita.
Omalaatuinen piirre tarinassa on, että Tor saa ”virka-apua” naispoliisilta, joka on kyllästynyt työssään näkemiinsä lapsiin kohdistuneisiin raakuuksiin.
Tarinassa vilahtelevat mukana Torin entinen puoliso Taru ja poika Aulis.
Sateen varjosta jää kovin pintapuolinen maku. Mukana on ikään kuin kauhu- tai jännitystarinaan sopivaksi katsottuja elementtejä, kuten pimeyttä, sadetta, tuulta, yliluonnollisia ilmiöitä, tarkasti kuvattuja yksityiskohtia sekä tietysti verta ynnä muita eritteitä.
Näitä elementtejä ei ole kudottu kunnolla kasaan. Ne ovat mukana, mutta irrallisina. Ja sellaisina ne muuttuvat suorastaan häiriötekijöiksi.
Varsinkin kun ympäröivä pimeys todetaan suunnilleen joka toisen kappaleen avausvirkkeessä.
Torin toiminnan taustalla on tragedia, joka jää kuitenkin kunnolla valottamatta. Se vain on, ikään kuin helppona oikeutuksena sille mitä tapahtuu nykyhetkessä.
Tämä on harmi, sillä tuomalla taustalla piileviä tapahtumia esille voimakkaammin olisi juoni voinut saada tärkeää lisäpontta.
Nyt nimittäin juoni on todella suoraviivainen ja kevyt. Lisäksi tekstissä on täytteeltä maistuvaa ainesta, toistoa ja kömpelöjä kielikuvia, joiden vuoksi kokonaisvaikutelmasta tulee hätäinen ja huolimaton.
VILLE MIETTINEN
