Runoilijan pornoraakile
2.1.2010 4:00
Helena Sinervo
Kuvaaja: Pertti Nisonen/ WSOY
Helena Sinervo: Tykistönkadun päiväperho. WSOY 2009, 240 s.Helena Sinervon lause toimii. Ansioutunut runoilija ja edellisellä proosateoksellaan Runoilijan talossa Finlandian vuonna 2004 voittanut kirjailija hakee tällä kertaa kaikupohjaa pornokulttuurista. Tätä kirjaa lukiessa rupeaa kaipaamaan nuoruusvuosien käsityökirjallisuutta. Niissä lause oli mitä oli, mutta kerronta veti mukaansa.
Sinervon romaanissa päähenkilö elää mustavalkoista kaksoiselämää. Tutkijanuransa hylkäävä Mette, onnellisesti naimisissa oleva teini-ikäisen tyttären äiti, kehittää itselleen ikuisuusprojektin, eli panee turhia siekailematta itsensä alttiiksi arveluttavassa miesseurassa. Pornokohtauksensa hän asetettaa tunnollisesti aina teoreettiseen viitekehykseen.
Mette perustelee riettaita suhteitaan Liliane Schubaldin elämällä. Tämä kuvitteellinen kirjallisuushahmo on tehnyt elämästään silikonihelvetin, joka päättyy dramaattisesti lavastettuun itsemurhaan. Sinervo esittelee lukijoille Metessä siis akateemisesti hurahtaneen kokeilijan, joka perustelee toimensa viileän hurmoksellisesti tieteen ja taiteen nimissä.
Tykistökadun perhonen on sairaskertomus, jossa porno on taudin oire. Syitä haetaan niin romaanitaiteesta kuin omasta lapsuudestakin.
Romaanissa pitää toki olla juontakin. Tässä tapauksessa draama rakennetaan sen varaan, milloin ja miten aviomies ja tytär pääsevät Meten ikuisuusprojektin jäljille. Tietysti mukana on myös muutama pahis, ja poliisillekin riittää työtä.
Romaani rakentuu reiluun puoleenväliin saakka asiallisesti, mutta kun Sinervo siirtää motivaatiopohdiskelunsa Metestä isokaluiseen, enkelinkasvoiseen Ottoon, kerronta saa infantiilisiä ominaisuuksia. Kirjan loppuratkaisu on sekin kepeä sutaisu ”siihen suuntaan”.
Kun tästä kirjasta on puhuttu syksyn mittaan rohkeana eroottisena kirjallisuustapauksena, pitää sitten kysyä: Miten kerronta onnistuu toiminnan tasolla? Kyllä nämä hommat vetävämmin on käsityölehdissä ylös kirjattu.
Sinervo on arvostettu runoilija, eikä nyt kirjoitetun perusteella liene väärin arvattu, jos väitetään, että hän ei ole koskaan kuulunut pornografisen median avustajajoukkoihin.
Tässä kirjassa porno esittäytyy fragmentteina. Aktin kehittelyä ei tapahdu. Porno on Metelle yksittäisiä havaintoja, jotka Sinervo kirjaa ylös rumasti.
Parhaiten Sinervo onnistuu pääkaupunkilaistuneen sivistyneistön kuvauksessa. Tällä porukalla eufemismit, viitekehykset, ruumiinkunto ja karriääristrategiat tursuavat korvista ulos.
Tätä kaikkea vastaan Sinervo hakee kaikuja pornon kautta. Kaiussa on kuitenkin kesken jääneen kokeilun ontto soundi.
MATTI TIEAHO
