Kiehtova matka suomalaiseen kulttuuriin
23.12.2009 4:00
Suomen lasten taidehistoria esittelee niin arkipäivän kuvamaailmaa kuin kuvataiteen ilmiöitäkin.
Lasten taidehistoria maalaa aikakaaren kalliomaalauksista verkkoteoksiin.
Jussi Kaakinen, Juha Kuisma ja Kirsti Manninen: Suomen lasten taidehistoria. Otava 2009. 224 s.Neljä vuotta sitten ilmestyi Suomen lasten historia. Tekijäryhmään kuuluivat taloustieteen kandidaatti ja ympäristökirjoittaja Juha Kuisma, filosofian tohtori, kirjailija ja käsikirjoittaja Kirsti Manninen, joka vastasi kirjan tekstistä, sekä kuvituksen tehnyt graafinen suunnittelija Jussi Kaakinen. Teos sai Tietopöllö-palkinnon. Kirjan tietoaukeamat, piirrokset ja tarinat johdattavat viiden vuosituhannen läpi kivikaudesta nykyaikaan.
Sama tekijäryhmä kuljettaa uutuudessaan vielä pidemmän aikatunnelin läpi. Kuvan historiaa tarkastellaan varhaisista kalliomaalauksista aina tuoreimpiin kuvallisiin ilmiöihin saakka. Suomen lasten taidehistorian konsepti on pitkälti edeltäjänsä kaltainen, joskin painopiste on vaihtunut.
Siinä missä historian tapahtumien esittelyssä luotetaan tarinoihin ja piirroskuvitukseen, taidehistoria vaatii luonteensa mukaisesti runsaasti autenttisia kuvanäytteitä. Taiten kuvitettujen tietoaukeamien määrä on kaksinkertaistunut ja vastaavasti havainnollistavat tarinat vähentyneet. Historia on suuri tarina elämästä ja ihmisistä, kun taas taiteen historia on vuolas kuvavirta.
Teos esittelee tyylisuuntia, kuvataiteen linjoja, rakennustaiteen ja arkkitehtuurin piirteitä, keskeisten taiteilijoiden minielämäkertoja, muotoilun, sarjakuvan, animaation, valokuvan ja mainoksen syntyhistoriaa ja vaikutuksia, unohtamatta kansallisia symboleja, kirjojen kuvitusta tai kuvalehtien antia. Kuvavirran pyörteet kuljettavat monenlaisten kuvallisten ilmaisumuotojen äärelle.
Jäin kaipaamaan elokuvaa, jonka keskeiset suomalaisklassikot ja tunnetuimmat tekijät olisivat sopineet yhtenä sivupurona hienosti mukaan. Esimerkiksi Aki Kaurismäellä, Euroopassa käsittämättömän suositulla elokuvaohjaajalla, on ehdottomasti paikkansa pohdittaessa Suomen taiteen kansainvälistymistä ja leviämistä.
Monta kiinnostavaa asiaa selviää kirjan sivuilta, kuten punavärin historia, rautakauden pukukorujen vallan merkit, kirjainten ja musteen historia, karhu- ja leinojasymboliikan kehittyminen tai julkisten patsaiden aiheuttamat kiistat.
60-luvun muotoilun esittely unikkokankaineen ja pallotuoleineen virittää oman nuoruuden muistelutaajuudelle, ja väite suomalaiskotien designaarteista avaa silmiä: ”... tavallisissakin suomalaiskodeissa on edelleen arkikäytössä astioita, huonekaluja, valaisimia ja tekstiilejä, joita muualla maailmassa pidetään vain varakkaimpien kotien designaarteina.”
Teoksen anti on niin runsas ja monialainen, että mieluummin käyttäisinkin nimitystä kulttuurihistoria kuin taidehistoria. Kirja luo kokonaiskuvan kaukaa muinaisuudesta nykyaikaan ja todistaa, miten suuri merkitys kuvien kielellä on aina ollut ihmisen arkipäivälle ja millaisia yhteyksiä meillä on ollut Eurooppaan ja kauemmaksikin.
Kuviin ja muotoihin tallentuu valtava määrä inhimillistä historiaa. Ne ovat kuin pakastearkkuja, jotka säilyttävät menneiden aikojen elämää ja ajattelua. Näitä monenlaisia kuvakoodeja kirja avaa ja tulkitsee taiten ja saa näkemään kehityslinjoja ja yhtäläisyyksiä eri aikojen ja lähteiden välillä.
Kirjan tarinat liittyvät usein kuvataiteisiin ja kertovat elämyksellisesti jonkin taideteoksen tai taiteen tuotteen synnystä. Kiinnostavia kokonaisuuksia syntyy, kun tietoaukeama ja tarina käsittelevät samaa asiaa.
Erityisen onnistuneita ovat esimerkiksi kansallismaisemaa, Hugo Simbergiä ja Tampereen tuomiokirkon freskoja, Helene Schjerfbeckiä ja Halkopoika-maalausta sekä Reijo Kelan installaatioita käsittelevät kokonaisuudet. Tarinoissa käsitellään myös animaatioiden tekoprosessia, sarjakuvan poliittisia vaikutuksia ja naistaiteilijan asemaa 1800-luvulla.
Kirjan taitto on tasapainoinen ja selkeä. Täydetkin tietoaukeamat muodostavat hallittuja kokonaisuuksia. Paperin laatuun on panostettu: Suomen lasten historian karheapintainen paperi on vaihtunut taidehistorian kiiltäväpintaiseen paperiin. Taidekuvissa hyvä väritoisto on tärkeää. Laadukkaasta paperista huolimatta osassa kuvia on ongelmia punaisen ja sinisen sävyjen toistossa.
Teoksen lopussa esitellään lyhyesti kuvan tekemisen erilaisia keinoja akryylimaalauksesta öljyvärimaalaukseen. Yli sataan suomalaistaiteilijaan viittaava nimihakemisto ja asia- ja teoshakemisto ovat oivat apuvälineet nopeaan tiedonhankintaan. Teosta voi lukea kuin seikkailu- tai matkakirjaa sivu sivulta erilaisia reittejä seuraten tai nopeasti haluamansa tiedon hakemistojen avulla etsien.
Suomen lasten taidehistoria tarjoaa punnittua tietoa, taide-elämyksiä, oivaltamisen iloa ja laajoja näköaloja suomalaiseen kuvamaailmaan ja historiaan. Kirjan intensiivinen ote vie lukijan mennessään niin, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään. Kirja ei missään tapauksessa ole vain lasten luettavaa, vaan sopii erinomaisesti myös aikuisille tai elämänsä ehtoopuolella kulttuurista kiinnostuneille.
Tekijäryhmä on onnistunut, jos mahdollista, vielä paremmin kuin edellisessä hankkeessaan. Yhdessä Suomen lasten historia ja Suomen lasten taidehistoria muodostavat jämerän peruspaketin suomalaista kulttuurihistoriaa, jonka soisi löytävän tiensä mahdollisimman monen perheen kirjahyllyyn. Kiinnostavuudessaan ne päihittävät monet pelit ja elokuvat.
SISKO NAMPAJÄRVI
