Jo vuosikymmenen verran on huokailtu realististen nuortenkirjojen vähyyttä ja pelätty koko lajin katoavan. Ei nimikkeitä tänäkään syksynä turhan monta ole, mutta elinvoimasta kertovaa uudenlaista otetta on nähtävissä: arkirealismi on kääntymässä maagisen realismin suuntaan.

Annika Lutherin kirjoille on tyypillistä mielikuvitusta kutkuttava ympäristö ja vahvat henkilöhahmot. Ivoria (Teos & Söderströms) kertoo16-vuotiaasta Alphonsesta, Norsunluurannikolta Suomeen paenneesta matematiikkanerosta, joka asuu unohdetussa tupakkahuoneessa koulun ullakolla. Vanha rakennus on kuin iso lonkeroinen eläin, jonka suuria ilmastointiputkia pitkin Alphonse ryömii kuuntelemaan matematiikan tunteja.

Lukiolaistyttö Una on löytänyt pojan hautausmaalta ja järjestänyt asuinpaikan koulustaan. Ja pian tyttö on kummallisen kiinnostunut matematiikasta. Alphonsen perhe on karkotettu takaisin kotimaahansa. Ullakolla poika pakenee yksinäisyyttään Ivoriaan, turvalliseen mielikuvitusparatiisiin, jonka perhe on luonut pitkien odotustuntien aikana lentokentillä ja viranomaisten odotushuoneissa.

Julma ja eriarvoinen maailma lientyy absurdissa tapahtumaketjussa, jonka aikana koko koulu rehtoria myöten kiipeää katolle nuorta matikkaneroa puolustamaan. Lutherin kerronta irtoaa useaan otteeseen arkirealismista ja saa maagisia vivahteita, mitä herkänronski kieli tukee.

Äidin väkivalta on aiheena Nina Petanderin omaäänisessä esikoisromaanissa Pläts! (Otava). Abiluokkaa käyvän Minnan ja pikkuveljen elämä hajoaa toistuvasti äidin nyrkiniskuihin. Turvaan pääsee mummon luokse tai sirkuskouluun, jossa Jonglöörin kädet ja iho kutsuvat. Minna oppii, että salaisuuksia on muillakin, eikä edes kaunis Petronella ole vapaa.

Perheväkivaltaa, erityisesti äidin väkivaltaa, on yllättävän vähän käsitelty nuortenkirjoissa. Petander käsittelee arkaa aihetta rohkeasti. Pläts! etäännyttää kipeät tilanteet leikittelevän kielen ja tilannekomiikan avulla. Pettymysten vastapainona on herkästi kuvatut hetket Jonglöörin kanssa, joita maustavat realismin ylittävät tunnetilat ja kokemukset. Kirja on persoonallinen avaus uudelta kirjailijalta.

Viihteellistä nuortenromaania edustaa Tuija Lehtisen tuotanto. Suositun kirjailijan uutuus Missä olet, Sara? (Otava) tuottaa pettymyksen. Tarina rakentuu kolmesta aiemmasta kirjasta tutun Sara-hahmon varaan, josta nyt kalutaan viimeisetkin lihat. 15-vuotias Pinja alkaa selvittää kadonneen siskopuolensa elämää ja muistuttaa pian itsekin punkkari-Saraa, jonka elämässä salaisuuksia riittää. Teksti on ennalta arvattavaa tusina-Lehtistä, löysää ja moneen kertaan lämmitettyä.

Fantasiakirjallisuus on jo vuosia ollut suosituinta nuortenkirjallisuutta. Oikeana fantasiana pidetään usein tarinoita, jotka luovat oman todellisesta maailmasta irrallisen maailmansa. Sari Peltoniemen Hämärän renki (Tammi) toimii toisin ja kirjoittaa samalla lähihistoriaa uusiksi. Ruotsi on hyökännyt Suomeen ja tukea saadaan itänaapurista. Aikajänne ulottuu nykyajasta 40-50-luvulle.

Valerin ja Kaarinan tarina on tumma balladi mahdottomasta rakkaudesta. Vampyyri Valeri Ugov haluaa vapautua sukunsa kirouksesta. Nuoret lähtevät matkalle Vienanmeren saareen, jossa sijaitsee Kaarinan unessa näkemä jatulintarha. Mukaan ilmestyvät nykyajasta Karjalaan eksynyt Jesse ja Frans Ritari, jonka laulamista tutuista balladeista kumpuaa tarinaan kohtalonomaista hehkua.

Salaperäiset liskot auttavat taistelussa pahan palvelijaa vastaan, jonka Valerin isä on lähettänyt poikaansa hakemaan. Kansanperinnettä hyödyntävän tarinan lopussa Valeri siirtyy liskojen mukana toiseen aikaan ja paikkaan. Peltoniemi kutoo taitavasti tummaa rakkaustarinaa, jossa tuttuus ja outous, rakkaus ja pelko lomittuvat erottamattomasti toisiinsa.

Ernujen seikkailufantasiaa Kainuun metsissä tarjoaa Tomi Kontion Viidakon kutsu (Tammi). Isokokoinen Alpo ja pieni unia näkevä Alma ovat ernuja, erilaisia nuoria. Alma houkuttelee Alpon mukaansa etsimään vimboja, salaperäistä viidakon kansaa. Keskeltä Kainuun korpea löytyy oikea viidakkokylä, jonka ihmissuhdesotkuja nuoret joutuvat selvittämään.

Kontion kieli on rehevää ja hauskaa. P:t korvautuvat b-äänteellä, muuten vimbat puhuvat samoin kuin ulkopuoliset korbitontut. Huumori pehmentää yltiöpäisen kliseisesti kuvattuja viidakon asukkaita. Seikkailu vie Alpon ratkaisemaan salaperäisen pedon arvoitusta, Alma puolestaan perustaa koulun.

Tarina on ystävyyden ja erilaisuuden riemulaulu ja oodi runoudelle ja lukemiselle. Kerrassaan lempeän hauska kirja, erityisesti rakastettavien päähenkilöidensä ansioista.

Suosituimpia fantasiakirjoja

lukevat kaikenikäiset. Anu Holopainen käsittelee Syysmaa-sarjassaan naisen asemaa ja seksuaalisuutta sen verran avoimesti, että ihan nuorimmille lukijoille on varmasti tarjolla myös ikäkaudelleen paremmin sopivaa fantasiaa. Neljäs osa Yölaakso (Karisto) on viihdyttävä tarina Loranasta, Isännästä ja Hyrinästä, joka on vastustamaton mestari viettelytaidoissa.

Fantasian imussa myös nuorten historiallinen romaani on viime vuosina voinut hyvin. Hienoa ajankuvaa ja koskettavia tarinoita ovat julkaisseet mm. Maijaliisa Dieckmann ja Raili Mikkanen.

Ritva Toivolan uutuus Tuomas Karhumieli (Tammi) ottaa aineksensa suomalaisista kansantarinoista. Kellojärven kievarissa työskentelevä huutolaispoika Tuomas pukee ylleen noidan karhunnahkaturkin ja muuttuu karhuksi. Muodonmuutostarina vie parinsadan vuoden taakse, jolloin ihmisen muuttumista sudeksi tai karhuksi ei kummasteltu ja jolloin uskomukset ja tarinat ohjasivat elämää. Mutta kievarin Annin sydämessä polttelee jo halu kaupunkiin.

Nuortenlyriikkaa julkaistaan meillä harvoin. Kari Levolan mielestä ei edes ole olemassa kirjallisuudenlajia nimeltään nuortenrunous (vrt. nuortenromaani). Levolan toimittama runoantologia Runo vieköön (Tammi) pyrkii täyttämään aukon. 16 nuortenkirjailijan runot käsittelevät tuttuja aiheita, kuten rakkautta ja ystävyyttä, pettymyksiä ja toiveita, naiseksi ja mieheksi kasvamista ja tietysti koulumaailmaa. Runot järjestyvät sarjoiksi, tiivistyvät haikuiksi ja tankoiksi, kasvavat roolirunoiksi ja asemoituvat kuvarunoiksi.

Lukijaa houkuttavat Niina Hakalahden ironiset monologit, Ville Hytösen proosarunot, Tomi Kontion niin kauniit rakkausrunot, Tittamari Marttisen naiivin reippaat tyttörunot, Mari Mörön realistiset perhemuistelut tai vaikkapa Johanna Venhon kiihkeän kyselevät runot.

Varsinaista murkkurunoutta edustaa Aira Savisaaren runotaskukirja Joku siipi pitäis olla (WSOY). Tekstit kertovat yhden fiktiivisen koululuokan oppilaiden iloista ja suruista, rooleista ja naamioista, ystävyydestä, pettämisistä ja rakkaudesta. Teos tarjoaa vapaata mittaa, rullaavaa riimiä, kuvarunoja, proosakatkelmia ja roolirunoja. Savisaari tuntee murkkujen kielen ja mielen. Runot ovat tarkkoja täsmäiskuja ilman kuvakielen kiemuroita. Pokkarimainen ulkoasu houkuttaa tarttumaan kirjaan, joka sopii niin moponrassaajalle kuin gerbiilinkasvattajalle.- - Miks mun pitää esittää?/Miks?/Onks noi mun silmät?/Jos mä oon joku alien.

SISKO NAMPAJÄRVI