Raportti siitä, mistä ei voi puhua
12.12.2009 4:00
Philippe Claudel kertoo legendamaisen tarinan ihmisen pahuudesta.
Philippe Claudel: Varjojen raportti. Romaani, 279 s. Suomentanut Ville Keynäs. Otava 2009.Philippe Claudel (s. 1962) on ranskalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvaohjaaja sekä Nancyn yliopiston kirjallisuuden professori.
Romaani Harmaat sielut (suom. 2006) voitti arvostetun Prix Renaudot -palkinnon, ja siitä on tehty myös elokuvasovitus. Claudel on itse ohjannut vuonna 2008 elokuvan Il y a longtemps que je t’aime.
Claudel vieraili Lahden kirjailijakokouksessa kesäkuussa.
Varjojen raportti (Le rapport de Brodeck) on täynnä varjoja, jotka kurkottavat menneisyyteen ja asioihin, joista ei puhuta. On kylä, joka ei ole missään, jossa aika on kadonnut ja jossa puhutaan kieltä, jota ei ole.
Philippe Claudel määrittelee romaaninsa aiheen ja sen tapahtumien luonteen kirjan toisella sivulla: ”Siitä voi myös käyttää sanaa Ereignies. Se on omituinen, aavemainen sana, täynnä sumua, ja tarkoittaa suunnilleen ’kuten kävi’. Siitä on ehkä parempi puhua murteella, joka on kieli olematta kieli, mutta sopii täydellisesti täällä asuvien nahkoihin, henkeen ja sieluun. Ereignies, se saa määrittää määrittämätöntä.”
Kautta vuosisatojen kylä on ottanut kulkijat lämpimästi vastaan. Sodan jälkeen tilalle on tullut epäluulo ja sen mukana vihaksi kitkeröityvä muukalaisvastaisuus. Kylään saapuu vieras, Anderer, jonka vaiheista järkyttävään loppuun asti joutuu kirjoittamaan toinen muukalainen, Brobeck.
Tapahtumat sijoittuvat aikaan toisen maailmansodan jälkeen. Claudel nimeää kylänsä ihmiset ja seudut täsmälleen, mutta onko Ranskan ja Saksan rajamailla oleva kylä todellisuudessa olemassa? Kielellinen sukulaisuus ei ole ystävyyttä, sen saamme huomata. Claudel kuvaa ihmisten luonteita osuvasti ja tekemisiä hyvinkin yksityiskohtaisesti ja onnistuu samalla antamaan vaikutelman niin kuin tragediaa ohjaisi jokin tuntematon voima.
Brobeck kirjoittaa raporttia Andererin vaiheista kylässä ja kuljettaa rinnalla omaa tarinaansa keskitysleirissä. Erilaiseen ihmiseen kohdistuva vihamielisyys ja samalaisuuteen pakottaminen yhdistää näiden kahden muukalaisen kohtaloita. Andererin järjestämä taidenäyttely huipentaa ajatuksen toiseudesta peilinä: kyläläiset eivät kestä itsensä näkemistä Andererin maalauksissa.
He näkevät omassa kuvassaan paitsi luonteenomaisen itsensä myös vihjauksen pahuudesta.
Taide herättää vihaa, koska se voi paljastaa sellaista, mitä ei haluta nähdä.
Luonto on vahvasti läsnä paitsi kuvauksissa kävelyistä vuoristopoluilla myös jonkinlaisena elävänä olentona, joka antaa ihmiselle ennusmerkkejä tulevasta. Maailmanlopun symboliikkaa on mm. mystisessä terveiden kettujen joukkokuolemassa. Voisiko olla, että ketut jäljittelevät ihmisten sotaa ja kuolemaa?
Ehkä vaikuttavinta Varjojen raportissa on se, että Claudel on laittanut epäinhimillisiä kärsimyksiä kokeneen Brobeckin kertomaan tapahtuneesta niin koruttomasti ja kauniilla kielellä. Perimmäinen kysymys on koko ajan läsnä: Miksi ihminen vihaa ja tappaa, vaikka haluaa rakastaa ja elää rauhassa?
SOILI HÄMÄLÄINEN
