Uunintekijän aika rauhoittuu
2.12.2009 4:00
Antti Hyry: Uuni. Otava 2009, 400 s.Jos maailmaa olisi luotu yhtä verkkaan kuin Antti Hyryn romaanihenkilö rakentaa uunia, saattaisimme elää levollisemmassa paikassa.
Finlandia-palkintoehdokkaana olevassa romaanissa Uuni iäkäs Pietari elää vaimonsa kanssa osan vuotta synnyinseudullaan pohjoisessa.
Mies vaalii vanhaa ympäristöä ja samalla elämäänsä. Hän haluaa rakentaa tupaansa suuren leivinuunin, ”vaikka emme enää kauan elä”.
Romaani kulkee verkkaan ja uuni valmistuu tiili kerrallaan: pitää suunnitella, hakea kaupasta tarvikkeita, tehdä sementtiä ja käydä retkellä urkutehtaassa tutkimassa, miten urkuja rakennetaan.
Hyryllä on Hyryn tyyli, ja Volter Kilven Alastalon salikin tulee mieleen; myös siellä touhutaan piipun kanssa.
Temaattisesti uunin rakentaminen on pyrkimystä saada aikaan jotakin itsensä kokoista ja vähän suurempaa, jotakin pysyvää: ” ja kesä tulee, ja syksy, ja talvi, mutta tiili on siinä ja pysyy”.
Maagisen tenhon viipyilevään romaaniin tuovat toistot. Tuvan ikkunasta näkyvä maisema näyttää vuodenajat. Silti se on muuttumaton, koska se on Pietarin mieli, joka sieltä heijastelee. Aamunsa Pietari aloittaa aina samalla tavalla: herääminen, aamupuro, sopuisaa juttelua vaimon kanssa, vielä nokoset, kupillinen kahvia ja sitten uunin kupeelle.
”Miten liikkuu savu, vesi, aika, ääni, ihmisen mieli”, Pietari pohtii. Hyryn kuvaus olevaisten matkasta on harras ja kaunis. Hyry on sanonut olevansa uskonnollinen ihminen. Kirjailijan elämänkatsomus välittyy Pietarin ja hänen vaimonsa Hannan hyvään elämään.
Maailman luojan tapaan myös uuninrakentaja haluaa pyhittää lepopäivän. Sillä erolla että Pietari onnistuu siinä missä Luoja epäonnistuu: ”Tai niin kuin ovat päivät, on kiire, joka päivä nousee muuraus, tulee sunnuntai, aika rauhoittuu.”
IRJA SINIVAARA
