Tommi Melender: Ranskalainen ystävä. 237 sivua. WSOY 2009.Olen tänä syksynä lukenut kaksi kirjaa, jotka kumpikin kertovat jotakin syvää ja olennaista ihmisenä olemisesta. Toinen on Katja Kallion Syntikirja ja toinen Tommi Melenderin Ranskalainen ystävä.

Kumpikaan kirja ei osoittele viisauttaan vaan kertoo eleettömästi tarinallaan ja teemoillaan perustavanlaatuisia olevia asioita.

Niiden äärelle hiljentyy ja lukijan täyttää jokin lähes pyhä. En vieläkään ole varma, mikä tai mitä se pyhä loppujen lopuksi on.

Melenderin kirjaa on helppo lukea, vaikka sen tasot ovat keskenään hyvinkin erilaisia.

Ranskalaisesta ystävästä löytyy terävästi kirjoitettua satiiria (tai realismia) tieto- ja huomiotalousyhteiskunnan kummallisuuksista, mutta myös omaäänistä, lämmintä pohdiskelua ihmisenä olemisesta.

Lisäksi Melender on kirjoittanut kirjaan rikoksia kirjoittamatta kuitenkaan rikosromaania.

Kansainvälisen ihmiskaupan karmivuus tulee Melenderin tekstissä käsin kosketeltavaksi: en muista koskaan lukeneeni yhtä etovaa raiskauskohtausta kuin Ranskalaisen ystävän alkusivuilla.

Raiskauksen karmivuus todentuu siksi pahimmalla mahdollisella tavalla, ettei sitä ”näytetä” tapahtumana, vaan se kerrotaan yhden henkilön, Marcelin kuulo- ja mielikuvina.

Ranskalainen ystävä on myös karmean hauska. Melender, tai hänen romaanihahmonsa Joel Ranto, ei säästele sanoja kertoessaan ammattihumanistiuransa kautta nykyihmisen typeryydestä.

Se saa meidät ihmiset näyttämään niin naurettavilta, että jollei naurattaisi, niin itkettäisi.

LIISA KUKKOLA