Suomenlahden yli vaaroja uhmaten
25.11.2009 4:00
Bengt Eriksson: Talonpoikaispurjehdus Helsingin pitäjässä 1500-luvulla.
Silvolan pientaloyhdistys, 2009, 344 s.Eläköön harrastajatutkimus! Samaan aikaan kun julkisuudessa keskustellaan akateemisen perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen vinoutumasta jälkimmäisen eduksi, yksityishenkilöt näyttävät, että mielenkiintoista historiantutkimusta voi tehdä yliopistojen ja tutkimuslaitosten ulkopuolellakin.
Bengt Eriksson on tutkinut aikaa ja ponnistuksia säästämättä 1500-luvun talonpoikaispurjehdusta Suomen ja Viron välillä, tai tarkemmin sanottua Helsingin pitäjän ja Tallinnan välillä. Siihen aikaan asiat olivat Itämeren rannoilla aivan toisenlaiset kuin nykyisin.
Tallinna oli 1500-luvulla Suomenlahden kaupankäynnin keskus. Se oli Kööpenhaminan jälkeen Pohjolan suurin kaupunki, jossa asui 7000-8000 ihmistä. Tukholmassa oli samaan aikaan vain 2000-2500 ja Turussa 1500 asukasta. Tallinnan Pyhä Olavin kirkkokin oli maailman korkein rakennus.
Tallinna oli merkittävä suolan tuontisatama. Viljan vienti oli kokonaisviennistä 50 prosenttia. Suomen markkinat olivat liikennemääristä vain 10-20 prosenttia, mikä tietysti selittyy senaikaisen Suomenmaan alkeellisuudella. Helsingin pitäjä oli yksi Porvoon läänin pitäjistä vielä 1500-luvun keskivaiheilla. Kyliä oli kuutisenkymmentä ja tiloja noin 400. Irtolaiset mukaan laskien Helsingin pitäjässä oli noin 2000 henkilöä.
Keskiajalla talonpoikaispurjehdus Helsingin ja Tallinnan välillä oli pienillä aluksilla vaarallista. Itämeren piirissä meritse tapahtuvaa kaupankäyntiä oli rajoitettu porvareiden hansaliiton avulla, joskin 1500-luvulla porvarisvetoinen säännöstely alkoi olla jo ehtoovaiheessa. Talonpoikaispurjehdus oli kuitenkin 1500-luvulla epävirallista, harmaan sektorin toimintaa, jolla talonpojat ylläpitivät omaa elintasoaan yllä maassa, jossa suolasta ja viljastakin oli jatkuva pula. Tallinnasta sai myös ylellisyystavaroita kuten jalkineita ja astioita.
Helppoa Suomenlahden ylitse tapahtuva kaupankäynti ei ollut. Luonnonvoimien lisäksi piti väistellä myös kaappareita eli merirosvoja, jotka työskentelivät Itämerellä vaikuttavien erilaisten valtaklikkien valtuutuksella. 1500-luvulla tanskalaisten valtuuttama Sören Norby tunnettiin hyvin Tallinnan joukoistaan Tallinnan Naissaaren edustalla.
Bengt Eriksson kasaa kirjassaan tunnollisesti senaikaisen elämänmenon Itämeren piirissä. Valtataistelut, Hansaliitto, Kalmarin unioni... kaikki käydään läpi viikinkiajoista lähtien, ja niitä vasten tarkastellaan talonpoikaispurjehtijoiden toimintaa. Myös laivakonstruktioita esitellään, joskin senaikaiset hylkyjä on tutkittu hyvin vähän ja Erikssonin päätelmät talonpoikaisaluksista nojautuvat enemmin varhaisempien ja nykyisempien aikojen hylkyjen oletettuun kehityskaareen kuin 1500-luvun aluksien rekonstruktioihin.
Kirjan lähteet museoineen, arkistoineen ja haastatteluineen kertovat, että työtä on tehty vaivoja ja kilometrejä säästämättä. 1500-luvun säilyneet dokumentit ovat kuitenkin rajalliset. Hyvää lähdemateriaalia Eriksson on löytänyt erityisesti tallinnalaisen kauppiaan Helmich Ficken (1484-1542) jäljiltä.
Myös Helsingin pitäjässä vaikuttaneen talonpoikaspurjehtijan Göran Bonden dokumentteja Eriksson on hyödyntänyt hienosti. Hän on muun muassa rekonstruoinut syksyisestä kauppareissusta matkakertomuksen, joka luo viehättävän mielikuvan senaikaisesta kaupankäynnistä Tallinnan ja Helsingin välillä.
Kirjoittajan intohimo aiheeseen ylittää akateemisen kerronnan lajityypit. Joukossa on myös materiaalia, jonka joku toinen olisi voinut rajata poiskin. Joka tapauksessa Bengt Eriksson on kirjoittanut teoksen, joka antaa Suomenlahdella purjehtijoille mielenkiintoisen kuvan siitä, millaista Suomenlahden rantamilla oli 500 vuotta sitten. Kirjassa on runsas kuvitus ja myös ruotsinkielinen teksti.
MATTI TIEAHO
