Fantasian virkkeessä on hyvä poljento
23.11.2009 4:00
Siiri Enoranta: Omenmean vallanhaltija. Robustos 2009, 559 sivua.Siiri Enorannan esikoisteos Omenmean vallanhaltijasta on fantasia-lajityyppiin kuuluva tiiliskiviromaani, jossa tarina etenee suoraviivaisesti maailmasta toiseen. Aivan oikein, maailmasta toiseen.
Tarinan alussa puusta syntyneet ystävykset Nez ja Ninir ratsastavat hevosenkaltaisilla olennoilla Omenmean maailman kiellettyyn osaan Kuoleman aavikolle. Ninir putoaa oman ratsunsa selästä ja halvaantuu.
Tervehdyttääkseen parhaan ystävänsä Nez hakeutuu kissamaisen Thilon-velhon luo, joka opastaa päähenkilön odysseialle muihin maailmoihin. Jos Nez saa seitsemästä eri maailmasta mukaansa jotakin, hän voi takaisin Omenmeaan palatessaan tervehdyttää parhaan ystävänsä.
Nez tapaa matkallaan niin erakkomaisia velhoja kuin äveriäitä kuninkaita. Nokkeluudella, hyvällä tuurilla ja Humu-ratsunsa avulla Nez taituroi erilaisten hahmojen parissa. Uskoa koetellaan, mutta ystävänsä vuoksi Nez on valmis uhraamaan kaiken.
Suoraviivaisen seikkailun ohessa alkaa myös avautua ajatuksia, että kaikki ei olekaan kohdallaan.
Siiri Enoharjun tarina on helppo lukea. Juonenkehittelyssä ei tarvitse pähkäillä useiden tasojen tai henkilöiden välisillä kähminnöillä. On annettu yksinkertainen mutta vaativa tehtävä, jota on yritettävä, maksoi mitä maksoi.
Teeman tasolla kirja on vahvan ystävyyden ylistys. Enoranta rakentaa sujuvaa, eteenpäin kaatuvaa virkettä. Hän on taitava maisemakuvaaja: fantasiamaisemat piirretään lukijan eteen suoraviivaisesti mutta paljon kertovin virkkein. Henkilögallerian avulla Enoranta kyseenalaistaa taitavasti nykyarkemme arvoja perhekäsityksestä alkaen.
Vetävä kerronta ja yksinkertainen juonenkehittely sopivat varmasti nuorille tai vielä nuoremmille lukijoille.
Matti Tieaho