Iskelmäitikka ja muita otuksia syksyn lastenkirjoissa

Lapsella on oikeus olla lapsi, lukijanakin. Nuori lukija kyselee Helsingin Sanomissa (4.11.2009), ovatko lastenkirjat enää lapsille tarkoitettuja, kun niihin yritetään tunkea aikuisten asioita, kuten talousongelmia, ilmastonmuutosta ja Matti Vanhasta. Kirjoittajan toivomus on, että lapset saisivat olla lapsia.

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 20 vuotta. Lapsella tulisi olla oikeus mm. hyvään elämään, koulunkäyntiin ja oppimiseen, leikkiin ja vapaa-aikaan. Listaan sisältynee oikeus lukea ikäkaudelle sopivia kirjoja, joita ei ole kuormitettu aikuisten asioilla. Juhlavuoden kunniaksi Unicef on julkaissut Tittamari Marttisen tarinakokoelman Tavallisen kiva päivä (Lasten Keskus), jossa lapsen oikeuksia käsitellään arkipäivän tilanteista käsin. Tarinoissa korostuu tavallisen ja turvallisen arjen merkitys lapselle. Loppuliitteinä on sopimus ja keskustelu- ja toimintavinkkejä.

Taatusti tuttua ja turvallista luettavaa tarjoavat uusmuumikirjat. Jonkinlainen buumi on jälleen kerran menneillään. Yksinomaan Tammi on julkaissut yli 20 muumikirjaa, joista yhtäkään ei ole kirjoittanut tai kuvittanut Tove Jansson. On satu- ja tarinakokoelmia, lukemistoja, puuha- ja oppimiskirjoja? Muumeja siis käytetään jos johonkin. Jonkinasteisesta ryöstöviljelystä voisi jo puhua. Johanna Sinisalo jatkaa sarjaa, jonka Tittamari Marttinen aloitti viime syksynä. Tapahtui Muumilaaksossa (Tammi) kertoo kuuden tarinan verran Muumipeikon, Niiskuneidin ja heidän ystäviensä elämästä tuttuja aineksia kerraten. Harjoitellaan hyvän jakamista, opetellaan kantamaan vastuuta yhteisistä asioista ja uskalletaan kohdata omia pelkoja. Sinisalon kirjoittajapersoona loistaa poissaolollaan, eikä teksteissä ole mitään tyylillisesti tai kielellisesti kirjoittajaan viittaavaa. Moomin CharactersTM laittaa ilmeisesti melkoisen tiukat suitset uustuotannolle.

Hauska ja toimiva on sen sijaan Muumilaakson kuvasanakirja suomi-ruotsi tai suomi-englanti (Schildts), mutta kuvitus ja sitaatit onkin poimittu Janssonin tuotannosta. Erinomaisesti toimitettu teos etenee aamusta iltaan, ja Muumilaakson tapahtumia seuratessa oppii ihan muumimaisia sanoja, kuten tähdenlento, juhlakengät ja kukkaseppele.

Mauri Kunnaksen megasuosittujen kuvakirjojen rinnalle ovat tulleet Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjat. Iso osa vuotuisesta lastenkirjamyynnistä muodostuukin suursuosikkien uutuuksista ja aiempien kirjojen uusintapainoksista. Vaikka lastenkirjojen nimikkeitä on runsaasti, niin myynti on keskittynyt hyvin harvoihin teoksiin.

Outolan veikkojen Tatun ja Patun huumori ja kirjojen kuvallinen toteutus eivät aina ole innostaneet. Nyt on toisin. Tatun ja Patun oudot aakkoset (Otava) on hauska ja oikeasti tehokas väline aakkosten opetteluun. Se toimii kuin oppimispelit: etsitään, täydennetään, valitaan ja arvaillaan, leikitään salapoliisia ja seuraillaan uutisufoa. Tekijät ovat löytäneet puhki kuluneeseen asiaan tuoreen näkökulman, niin että jopa aikuista hihityttää.

Kuvakirjamarkkinoilla ei enää välttämättä vannota värien nimeen. Taitavasti piirretty musta-valkokuvitus on vahvasti tulollaan. Meillä suuntaa näyttää Hämäräkirja (Teos&Söderströms), jonka taidokkaat piirroskuvat leikkivät valoilla ja varjoilla. Lena Frölander-Ulfin graafisessa kuvituksessa musta on vivahteikas väri, jossa silmä lepää. Hannele Mikaela Taivassalo kertoo prinsessa Pienestä, joka päättää selvittää, mitä kammottavaa pimeässä metsässä piileskelee. Käänteisnäkökulmalla leikkivä prinsessasatu on kielellisesti hauska ja oivaltava.

Satu uudistuu Päivä Alasalmen kokoelmassa Turhamainen aasi (Gummerus), jossa myös perusasetelmat käännetään nurin niskoin. Prinsessat pelastavat prinssejä ja järjestävät topakasti asioita, vanhat naiset saavat kuninkaansa ja puolet valtakuntaa. Rivien väliin Alasalmi piilottaa nykyajan ongelmia huumeista ainoan lapsen yksinäisyyteen. Ajankohtainen sisältö vanhoissa raameissa luo sopivasti ristivetoa ja kutkuttaa nauruhermoa.

Monet klassikot saavat uuden tulemisensa: Elsa Beskowin iki-ihana Nappu, Nutta ja pikku Terho (Gummerus), Kaarina Helakisan Rubiinisydän (Lasten Keskus) ja vihdoinkin suomeksi yli 50 vuotta ensi painoksen jälkeen Sebastian Lybeckin Latte-siili ja Vesikivi (Lasten Keskus). Lybeck oli 50-luvulla toimittajana Hufvudstadsbladetissa, jossa tarina ilmestyi jatkokertomuksena. Erityisen suosittu kirja on ollut Pohjoismaissa ja Saksassa.

Latte-siilin tarina on edelleen ajankohtainen vesipulaa käsittelevän aiheensa vuoksi. Urhea Latte ja orava Tjum lähtevät vaaralliselle matkalle etsimään pohjoisesta Vesikiveä. Pienen siilin sankaritarinassa on seikkailun lumoa ja jännitystä. Klassisten satujen tapaan siinä toistuu maaginen kolmiluku ja hyvä palkitaan lopuksi. Daniel Nappin ilmeikäs akvarellikuvitus saksalaiseen alkuteokseen vie huimasti vuorten sisälle ja rotkojen ylle.

Luonto elää voimakkaasti myös Tuomo Kuitusen lastenromaanissa Kaakkurin huuto (WSOY). Kuudesluokkalaista Mikaa kiusataan koulussa, ja poika pakenee metsälammelle seuraamaan kaakkuriperheen elämää. Uroslinnun haikea huuto on kuin Mikan kaipausta isän, kavereiden, Merin ja itsensä hyväksyntään. Metsässä elää erakkona Karlson, joka opettaa poikaa kohtaamaan pelkonsa ja taistelemaan oikeiden asioiden puolesta. Kirja puolustaa kauniisti runollisissa kuvauksissaan haavoittuvaa luontoa ja herkkää miehenalkua. Suosittujen fantasiakirjojen joukossa realistinen lastenromaani on harvinaisuus.

Lasten runokokoelmia ei vuosittain kovin monta ilmesty. Yleensä lastenrunoissa luotetaan sanaleikkeihin ja riimiin. Tätä linjaa noudattaa Tuula Korolaisen toimittama Hassut tassut (Tammi), joka kierrättää eläinrunojen ikisuosikkeja 60 vuoden ajalta.

Jukka Itkosen Villin lännen murmeli (Otava) taas marssittaa esiin viisirivisissä rimelikeissään hassuja otuksia Iskelmäitikasta Rentalereuhakkeeseen. Itkonen taitaa riimin rikkomisen niin, että loppusointu ei tao lukijaa tainnoksiin, vaan yllätyksellisyys säilyy. Uusiksi kirjoitetut perinnerunot ja pitkät kertovat runot monipuolistavat kokoelmaa. Itkosen naiivit minimaalaukset hauskuuttavat.

Vapaamittaisia runoja ei lapsille juuri tarjota. Usko siihen, että kaikki lapset rakastavat riimirunoja, on vankkumaton. Leena Laulajaisen Keinu meren yllä on erilainen kokoelma: täysiveristä modernia runoutta vuosilta 1987-1997. Runot on valikoitu kokoelmista Lumileopardi tanssii, Yksisarvinen ja sadepuu ja Sinisen delfiinin laulu. Runoista aukeaa myyttinen maailma, jossa tyttö muuttuu linnuksi ja lyhtykalat etsivät sinistä delfiiniä. Kieli on ilmavaa ja kaunista. Unikuvien kaltaiset runot houkuttavat kuin salaisuus. --Ikkunaan koputettiin/hiljaa, ja minä tiesin:/lumileopardi/oli tullut kaupunkiin.

SISKO NAMPAJÄRVI