Joel Lehtosen kirjailijakuva on ristiriitoja ja vastakohtia täynnä. Kuvaaja: H. Iffland 1933

Pekka Tarkka: Joel Lehtonen I. Vuodet 1881-1917. Otava 2009.Joel Lehtonen elää yhä. Maineikkaan klassikon kotiseutu on vaalinut hyvin kirjailijansa muistoa ja hyödyntänyt samalla Savonlinnan kulttuuriturismin antia. Kiertoajelut ja kulttuurikävelyt kirjailijan elämään ja teoksiin liittyville paikoille, Joelin päivän juhlinta kirjailijan patsaalla, Joel Lehtosen näyttely Savonlinnan maakuntamuseossa ja Putkinotko-näytelmän kesäteatteriesitykset ovat olleet luovia näyttöjä paikallisesta pölyjenpyyhkimisestä. Kirjailija on tullut tutuksi tavalliselle turistillekin.

Pekka Tarkan Joel Lehtosen elämäkerran ensimmäinen osa on tutkijan näkökulma. Vuosikymmeniä kestänyt työ on tuonut tasokkaan tuloksen tarkkoine lähdeviitteineen ja henkilöhakemistoineen. Kirjallisuuden tutkijoille kirja lienee oiva lähdemateriaali, mutta havainnollisen tyylin ja runsaan sitaattiaineiston vuoksi teosta uskaltaa suositella tavallisellekin lukijalle

Vaikka detaljien pikkutarkka runsaus on helteisten päivien lukijalle ollut väliin puuduttava, teoksen kokonaisuus on palkinnut. Paljolti elämäkerran faktoihin perustuvasta aineistosta on koostunut analysoiva, monitahoinen kokonaisuus. Tarkka yhdistää taitavasti Lehtosen henkilöhistorian toisaalta kirjailijan omiin teoksiin, toisaalta laajempaan yhteiskunnalliseen ja kirjalliseen taustaan.

Kirjailijakuva on ristiriitoja ja vastakohtia täynnä. Jo varhaislapsuus tarjosi elämänkaaren vastakkaisia aineksia. Karoliina Heikarainen, kirjailijan äiti, hylkäsi aviottoman lapsensa joen rannalle. Löytölapsen osasta alkoi huutolaispojan taival, Kalevalan Kullervon kohtalo, kierto talosta toiseen muutaman jauhotynnyrin hintaan.

Augusta Wallenius, varakas papinleski, toi muutoksen huutolaispojan kiertoon ottamalla pojan kasvatikseen. Kulttuurikodissa aukeni mahdollisuuksia sivistykseen, koulutukseen, lukemiseen ja kirjoittamiseen. Joel Lehtosesta kasvoi monipuolisesti lahjakas, kielitaitoinen, maailmaa nähnyt ihminen, joka kirjailijauransa aikana toteutti itseään myös kääntäjänä, toimittajana ja kriitikkona.

Mutta vastakohdat ja eräänlainen mielen herkkyys, rikkinäisyys ja levottomuus hallitsivat elämää myöhemminkin. Työpaikat vaihtuivat tiuhaan toimituksesta toiseen ja samoin naissuhteet henkisyyden ja ”lihallisuuden” ristiaallokossa. Monet ulkomaanmatkat ruokkivat vapauden ja kulttuurivirikkeiden kaipuuta, mutta toisaalta pako Savonlinnan seudulle, maaseudun rauhaan ja oppimattoman rahvaan pariin, tuntuu olleen pakoa ongelmista ja aidon elämän etsimistä.

Velipuolen perheelle ostetusta Inhan tilasta (Putkinotkosta) tuli myös teosten henkilökuvien tarkkailupaikka. Tarkka on tehnyt tunnollista työtä teosten henkilöiden esikuvia etsiessään niin Savonlinnan seudun ihmisistä kuin kirjallisista lähteistä aina antiikin teoksista alkaen.

Metsien arvonnousu 1900-luvun alkupuolella merkitsi joillekin äkkirikastumista, mikä puolestaan johti nousukasmaiseen elämään. Nämä nousukkaat joutuivat Lehtosen kritiikin ja satiirin kohteiksi.

Lehtosen kirjailijakuvan kaksijakoisuus tulee esille myös teosten tyylissä. Runo ja proosa yhdistyvät monessa teoksessa. Tarkka osoittaa vakuuttavasti nuoruuden teosten yltiöromantiikan muuttumisen todempaan suuntaan. Vaikka Putkinotkon naturalismiin ei vielä elämäkerran ensimmäisessä osassa ehditäkään, runebergiläinen ihanteellisuus joutuu naurun kohteeksi. Lehtonen kirjoitti mm. ivamukaelman, travestian, Runebergin Hirvenhiihtäjistä.

Lehtosen elämäkerran lukemisen jälkeen jää taas kerran miettimään, kuinka paljon ihmisen elämään vaikuttavat perimä ja ympäristö ja kuinka paljon voi omalla tiedollaan, tahdonvoimallaan ja ajattelullaan hallita kohtaloaan. Rehevän, iloittelevan naurun takaa pilkahtaa jo elämäkerran ensimmäisessä osassa kohtalon syviä viiltoja, joiden kirjallisuudenhistoriaa lukenut tietää myöhemmin vielä lisääntyvän. ja syvenevän.

SALLI HUOTILAINEN