Toipumista maalaisidyllin suojissa
15.9.2009 4:00
Ranskalaisen uuden polven kirjailijan elämän runtelemat henkilöhahmot nojautuvat toisiinsa löytääkseen tasapainon ja lohdun.
Anna Gavalda: Lohduttaja (La Consolante). Romaani. Suom. Lotta Toivanen. 621 s. Gummerus, 2009.Keski-ikäisellä Charles Balandalla menee, jos ei huonosti, niin mitäänsanomattomasti. Ainaiset työmatkat Venäjälle puuduttavat, bisnekset eivät suju ja parisuhteessa eletään vieraantumista.
Charles on hiukan hukassa omassa elämässään ja niin on lukijakin. Ensimmäisillä 300 sivulla Gavalda kutoo verkkoa merkillisesta joukosta henkilöhahmoja, Charlesin raskaasta ja latteasta elämästä ja koko tarina tuntuu sekavalta pakkopullalta. Minkä takia -70 syntynyt Gavalda yleensäkään haluaa kirjoittaa keski-iän kriisissä vellovan miehen näkökulmasta?
Ehkä turhankin suurten kerronnallisten kaarien yhdistymistä odoteltaessa romaani kulkee eteenpäin entuudestaan tutulla, sympaattisella, keveällä ja viehkeällä kirjoitustyylillä. Pienet rönsyt antavat aina uuden täyn, jotain mistä ei tiedetä tai ainakaan voida ymmärtää vielä mitään. Runsaasti viljellyt ajatuspisteet jättävät sanomatta tai antavat ymmärtää, mutta tekevät tekstistä epämääräisen. Tyylikeino, joka pitemmän päälle alkaa väsyttää ja ärsyttää.
Gavalda kuvaa Charlesin tekemisiä ilman hän-pronominia. Vähäpätöiset, pakolliset puuhat tulevat nekin mainittua, vähän kuin tylsä lista. Tämäkin on lörpöttelevää gavaldalaisuutta. Joku toinen olisi ehkä käyttänyt punakynää ja tiivistänyt.
Charlesin puuduttavan elämän puhkaisee viesti Anoukin kuolemasta. Nainen menneisyydestä on koko romaanin yhteinen nimittäjä. Traagisena, mutta vahvana hahmona hän toimii kuolemansa jälkeenkin lohduttajana ja tukena monien elämässä. Ilman Anoukia Charlesinkaan tulevaisuus tuskin muotoutuisi selviytymistarinaksi.
Tämä on myös se kohta, missä gavaldalaisuus puhkeaa kukkaan. Palataan taas kerran luontoon, henkiseen kotiin, missä nuolla haavojaan. Samanlainen humaani pesä on myös Kimpassa-romaanissa (-05), Franck Lestafierin isoäidin Pauletten talo. Lohduttajassa se on Katen emännöimä maalaistalo Ranskan maaseudulla.
Gavaldan romaanihenkilöissä on elämän vammauttamia, kömpelöitä, henkisesti rampautuneita ihmisiä, jotka toisiinsa nojautuen löytävät itselleen perheen ja tasapainon. Katen klaaniin kuuluu paljon häneen enemmän tai vähemmän sidoksissa olevia lapsia sekä eläimiä, koirista laamaan. Ja Charles.
Kun pohja elämältä on pyyhkiytynyt pois, on keskityttävä olennaiseen, selviytymiseen. Gavaldan henkilöhahmot pelastaa ymmärrys, suvaitsevaisuus ja ystävyys. Siinä on myös tarinan kauneus, kaikessa naiviudessaankin.
Gavalda-faneille pieni ilahduttava yksityiskohta on intertekstuaalinen vierailu Kimpassa-romaaniin. Mitä ilmeisimmin kirjan tarina elää eteenpäin. Ehkä siitä kerrotaan vielä myös meille.
LIISA HELVE-SIBAJA
