Kevyttä paatosta ja synkempiä syvyyksiä
6.9.2009 4:00
Anna-Mari Kaskinen & Minna L. Immonen: Kiitoksen aika. Kirjapaja 2009.
Heli Slunga: Varjomadonna. Minerva 2009.
Sinikka Svärd & Sinikka Hautamäki: Kerron sinulle ystävyydestä ja Kerron sinulle rakkaudesta. Minerva 2009.
Kyllikki Villa: Koipitoipilas. Like 2009.Loppukesän kirjapinoon voi eksyä toisilleen vieraita teoksia, vaikka olisivat samaa lajiakin. Päälimmäisenä on kolme ns. lahjakirjaa. Minun on vähän vaikea kuvitella, kenelle nämä sopisivat lahjaksi, sen verran kliseisiä, paatoksellisia ja saarnaavia tekstit ovat.
Iskelmäsanoittaja Sinikka Svärdin (s. 1960) Kerron sinulle ystävyydestä sisältää takakannen mukaan ”koskettavia tekstejä”. Seisoit rinnallani kun oli pimeintä / lämmitit minua kun palelin / pidit kädestä kun pelkäsin. Voi olla totta, mutta jotenkin tuoreemmin ja omaperäisemmin pitäisi avautua, jotta teksti jäisi mieleen edes hetkeksi.
Svärdin Kerron sinulle rakkaudesta ylistää rakastumisen ihanuutta aikuisella iällä, kun toiveet uudesta kumppanista ovat jo haipuneet. Tahdon herätä kuiskaukseesi, / havahtua kosketukseesi, / luottaa siihen, että pysyt./ - - / Tahdon olla siinä / ulottuvillasi, / otettavissa omaksesi. Iskelmässä tällainen melodraama varmaan toimii paremmin.
Arvelen, että vähänkin enemmän runoja lukeneet eivät saa Anna-Mari Kaskisen (s. 1958) Kiitoksen aika -kirjan soinnutetuista säkeistä mitään uusia elämyksiä. Runoutta lähtökohtaisesti vierastavat ja sitä vaikeana kirjallisuuden lajina pitävät kestänevät virsiammattilaisen riimit paremmin. Väsynyt et viereltäni, / uskollinen ystäväni. / Kuljit tuleen, kuljit veteen, / kaikkeen, mitä tuli eteen.
Svärdin kirjassa Sinikka Hautamäen ja Kaskisen kirjassa Minna L. Immosen nätti akvarellikuvitus kantaa jonkin verran, mutta runouteen tekstit eivät tuo mitään merkittävää - enkä nyt tarkoita, etteivätkö kiittäminen, ystävyys ja rakkaus olisi tärkeitä asioita.
Kyllikki Villan (s. 1923) Koipitoipilas saa edellisten jälkeen hengityksen kulkemaan. Villan kieli on niin riisuttua, suorastaan pelkkää, että sanojen ympärille jää paljon hiljaisuutta. Se tyttö / sehän minä olin vastikään, olen yhä / mutta maailma ympärillä / on aivan toinen. Vanhan rouvan lokikirjan lukeneet tunnistavat pitkän laivamatkan haikean iltapäivätunnelman näissä vanhuuden mietelmissä. En jaksa katsella tulevaisuuttani / toisissa, vaivaisemmissa / mieluummin yksin menossa kohti.
Heli Slungan (s. 1982) Varjomadonna on tekijänsä toinen kokoelma. Slunga ei kääri ilmaisuaan mihinkään pehmoriimiin vaan näyttää naiselämän raadollisuuden yli-ikäisen prinsessan muodossa: - - ja loputtomat yöt / kapakoitten valopimeässä / pilliä imien, tupakannatsoja, vieraita suita / nilkat nyrjähtäneinä, / liikavarpaat ja vaivaisenluut / lasikenkiin survottuina / (eikä prinssi koskaan tule) /
Svärdin ja Kaskisen tekstien puolustajat halunnevat kauniita ajatuksia turvallisissa kuorissa. Itse koen tekstin silloin onnistuneeksi ja pohtimisen arvoiseksi, kun se Slungan tapaan jättää ratkaisut avoimiksi ja tunnustaa elämän epävarmuuden. - - / mutta sylistäni lehahtaa / joutsen ilmaan / kun tartut minuun / lentää peilin lävitse / ja sirpaleita sataa hiuksiimme... /- -
SOILI HÄMÄLÄINEN
