Tervo ei seiso kenenkään joukoissa
5.9.2009 4:00
Jari Tervo: Koljatti. Romaani. 318 sivua. WSOY 2009Jari Tervon tiukaksi trimmattu satiiri osuu kaikkeen mikä ja mitä liikkuu Suomenmaassa herran vuonna 2009.
Tervomaiseen tapaan loppuunsa asti hiottu, sivaltava ja ajateltu lause kertoo pääministeri Pekka Lahnasesta ja tämän elämästä miehenä, joka muistuttaa koko ajan enemmän pihtiputaalaisen, neljä poliisia tappaneen Tauno Pasasen elämää.
Mutta ei pääministeriä ilman kansaa. Rehti ja rehellinen Suomen kansa saa myös osansa samoin kuin sen syviä tuntoja aina niin objektiivisesti kuvaava media. Ei, Tervo ei todellakaan päästä meitä pahasta vaan lataa haulikkonsa uudestaan ja uudestaan. Eikä hän ammu ohi.
Aivan kuin tilauksesta ja uusimmaksi todisteeksi Tervon tekstin paikkansapitävyydestä media riehuu uusimman uhrinsa Audin nyt jo entisen myyntijohtaja Esko Kiesin kimpussa kuin banaanikärpäset kuoriämpärissä. Painopaperi on halpaa eikä työtunteja säästellä silloin kun joku saadaan kiinni syljettäväksi ja sysittäväksi pois jalustaltaan.
Tervon loikka historiasta lähes on line -nykyisyyteen sujuu kuin gepardilta. Samalla kun hän kirjoittaa auki meidän jokaisen ympärillä pörräävistä konkreettisista, tunnistettavistakin asioista, hän kirjoittaa niistä nykyajan ilmiöistä, jotka muovaavat käsityksiämme sirkuksesta nimeltä nykymeno.
Tätä yhteiskunnallista analyysia jaksaa lukea. Tervo pitää edelleen tiukasti kiinni siitä kirjoittamisen periaatteestaan, ettei lukija saa missään vaiheessa pitkästyä.
Pitkästymisen sijaan lukijan välillä on vedettävä henkeä - niin yksittäisten lauseiden kuin ajatuksenkin tasolla. Varsinaiseen huohotukseen lukija joutuu Tervon päästäessä absurdian vinttikoirat irti. Pääministeri Lahnanen paitsi istuu presidentin esittelyssä, näkee ajoittain ihan mitä sattuu: ulkoministeri Stubb esimerkiksi tulee kauhavalaisen nuorisoseurantalon vessanpytystä ja pitää Lahnaselle oppitunnin tsillaamisesta. Stubb pystyy siihen, koska häneen ei tartu mikään paska.
Jos Tervon edellinen kirja Troikka oli mestarinnäyte hänen kirjallisista kirvesmiestaidoistaan, Koljatti on sitä nykyisen, järjettömyyksiin kohoavan maailmanmenon selittämisessä elävän elämän esimerkeillä. Kyllä Tervo kuvitella on aina osannut, mutta nyt nostaa sen lisäksi silmiemme eteen todisteita nykyisestä menosta kuin kysyen, mitä helevetin järkeä tässä muka on.
Lahnanen ei ehkä ole kotonaan EU-kokousten sulavassa eurooppalaisessa poskisuudelmakulttuurissa, mutta Tervo hyppää huoneesta ja tilanteesta toiseen aina yhtä oikeita kysymyksiä esittäen. Tervolle ei ole matka eikä mikään kulkea valtioneuvoston salista kontulalaiseen Kara Åke -baariin ja tutustuttaa lukijat näihin kiehtoviin maailmoihin.
Eikä Koljatin rakenteessakaan mitään vikaa ole. Välillä on pakko ihmetellä ja kadehtia, miten ihmeessä Tervo pysyy omassa vauhdissaan ja käänteissään.
Koljatissa Väyrynen on Väyrynen, Pekkarinen Pekkarinen ja Putin Putin, mutta pääministeri on Lahnanen ja keskustan puoluesihteeri Pörhönen. Joskus kirjailija keksii paremmat nimet kuin vanhemmat.
Uutisvuodosta olemme oppineet, kuinka suuri Suomen keskustapuolueen(kin) ystävä Tervo on. Sitä taustaa vasten joskus jopa hämmennyn, miten suurella lämmöllä ja ymmärtäen Tervo Lahnasesta kirjoittaa. Tästä pituudeltaan korkeasta miehestä, joka on omassa elämässään kuin Lemin mummo helsinkiläisessä yökerhossa uuden Loius Vuitton -käsilaukun lanseeraustilaisuudessa.
Ei siis mikään ihme, jos jossain alkaa paukkua.
LIISA KUKKOLA
