Ystävättäristä ja kaukaisista paikoista
31.5.2009 4:00
Anni Sinnemäen runokokoelma kertoo siitä, millä on väliä.
Anni Sinnemäki: Aleksis Kiven katu. Otava. 77 s.Julkkiksen kirjoittama kirja on aina kiinnostava. Mitään muuta runokirjaa ei tänä keväänä ole arvosteltu yhtä monessa lehdessä kuin Anni Sinnemäen toista kokoelmaa, Aleksis Kiven katua. Mutta miksi? Politiikon kirjasta taidetaan tehdä oletus, että nyt päästään kurkistamaan sinne henkilökohtaisemmalle puolelle. Pitäisi muistaa, että runon puhuja ei ole aina sama henkilö kuin kirjailija, vaikka runoteksti saattaakin tuntua proosaa yksityisemmältä.
Näin siis teoriassa. Käytännössä, kun Aleksis Kiven kadussa joistakin nimettömistä naisista mainitaan, kuinka ”tässä vaiheessa menestys pukee heitä”, ei voi olla laskematta kirjaa kädestään ja vilkaisematta Sinnemäen kuvaa takakannesta. Pukee se, totisesti.
Mutta millaista on vihreän menestyneen poliitikon teksti? Ei ainakaan vaikealukuista tai käsittämätöntä, mistä nykyrunoutta usein syytetään. Päinvastoin, Sinnemäen runot ovat avoimia ja juttelevia. Metaforia ei juuri käytetä vaan asioita havainnoidaan arkisesti. Monesti tuntee lukevansa päiväkirjamaista monologia säkeisiin jaettuna.
Lyyrisimmillään teksti kiteytyy aforismien kaltaisiksi tiivistyksiksi. Esimerkiksi tyttärestä: ”Sillä on korkkiruuvikiharat / joihin olin tyytyväinen / kunnes aloin pelätä / että niillä saa puistossa auki / viinipullon”.
Tällaiset näppäryydet ovat kokoelman parasta antia. Jonkun verran mukana on myös kuluneempaa kuvastoa, varsinkin parisuhteisiin liittyen. Toisaalta on virkistävää, että romanttinen rakkaus ei tässä kokoelmassa tunnukaan olevan maailman tärkein asia. Oleellisempia asioita kuvaavat vaikkapa riemastuttavat runot ”Miksi ystävättäret ovat ihania” ja ”Miksi ystävättäret ovat vailla vertaa”.
Myös perheestä kirjoitetaan paljon, ja liikuttavasti. Omaa tunteellisuuttakin osataan niissä kohdissa varoa ja lempeästi pilkata. Runo ”Paluu kotiin vanhempien luo” loppuu säkeisiin ”Ennen nukahtamista katseeni / vaeltaa kirjojen selkämyksissä / Kadonnutta aikaa etsimässä / sen vähän imelät värit”.
Sinnemäen teksteissä erilaiset paikat, matkat ja maat ovat tärkeitä. Niiden yhteydessä kuitenkin puhutaan koko ajan ihmisistä - niistä joiden kanssa matkustetaan tai jotka jossain asuvat. Rinnastukset voivat olla jopa vähän kömpelöitä: ”Yliäänikoneen reittilennot Atlantin poikki / päättyivät samaan aikaa kun / meidän avioliittomme”. Mutta mitäpä siitä! On ymmärretty: ihmiset tekevät paikat, muistoista muodostuu maantiede. Aleksis Kiven katu ei ole muodoltaan aina häikäisevä, mutta se puhuu vailla ironiaa niistä asioista, joilla elämässä on väliä.
Venla Rossi
