Italian sodanjälkeisen kirjallisuuden keskeisen nimen Italo Calvinon (1923-1985) Kosmokomiikkaa-teos julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1965. Nyt julkaistu Koko kosmokomiikka sisältää alkuperäisten 12 tarinan lisäksi toiset 12 kertomusta, jotka Calvino kirjoitti vuosien 1965-1984 välisenä aikana.

Tässä kahteen osaan jakautuvassa maailmankaikkeuden syntykertomuksessa Calvino tarkastelee aikaisemmista teoksistaan tuttuja kirjallis-filosofisia ideoita, joiden taustalla voidaan nähdä muun muassa Samuel Beckettin, Giordano Brunon, Lewis Carrollin ja Jorge Luis Borgesin vaikutus. Kertomukset eivät ole niinkään psykologisoivia juoninovelleja, vaan pikemminkin opetustarinoita. Calvinon mukaan kaikki se, millä on ihmiselle merkitystä, voidaan ymmärtää vain hänen oman kokemusmaailmansa kautta.

Koko kosmokomiikan kertomussarjat muodostavat sekä sisällöltään että muodoltaan suhteellisen yhtenäisen kokonaisuuden, vaikka tiettyjä erojakin osien välillä voidaan nähdä. Ensimmäisen, vuonna 1965 julkaistun sarjan teemoina toistuvat yksilön suhde omaan sisimpäänsä sekä pyrkimys itsensä etsintään. Nämä eksistentiaaliset aiheet ovat olleet ilmeisen tärkeitä aloittavalle kirjailijalle, joka vielä 1960-luvulla etsi omaa kirjallista identiteettiään.

Kosmokomiikan uudemmissa novelleissa puolestaan liikutaan avarammilla aloilla niin yksilön kuin yhteisönkin suhteen. Novellit sisältävät aikaisempaa sarjaa laajempaa yhteiskunnallista arviointia, huomioita koko universumin hetkellisyydestä ja sattumanvaraisuudesta. Calvino ei kuitenkaan ole varsinainen tendenssikirjailija, joka olisi kiinnostunut poliittisesta protestista. Kosmokomiikan piilotettu, hienovarainen satiiri ironisoi ennen kaikkea ihmisen ylemmyydentuntoa muuta luomakuntaa kohtaan.

Teoksessa - ja etenkin sen ensimmäisessä osassa - näkyy Calvinon fantasioiva kyky soveltaa italialaista kansanperinnettä oman mielikuvituksensa tuotteisiin. Kosmokomiikalle tyypillinen "astrologinen" symboliikka ja viittaukset havaintokyvyn ulkopuoliseen maailmaan näkyvät myös hänen varhaiskautensa romaaneissa Paroni puussa (1957) ja Näkymättömät kaupungit (1972). Myöhäiskauden avantgardistisille teoksille sitä vastoin on tyypillistä teoreettis-filosofisten kysymysten tarkastelu. Selkein esimerkki tästä on Calvinon kuuluisin teos Jos talviyönä matkamies (1979), jossa luomisvaikeuksissa oleva kirjailija aloittaa saman tarinan yhä uudestaan aina eri tavalla.

Myöhäiskaudelle ominaisen metafiktiivisyyden sijaan Koko kosmokomiikka tarjoilee fantasianomaisia unikuvia ja näkyjä maailmasta, joka ei ole välittömästi aisteille avoinna. Yllättävien mielleyhtymien viljelystä tunnettu kirjailija liikkuu vaivattomasti ajassa ja avaruudessa eikä juuri välitä totutun logiikan ajattelulle asettamista rajoituksista. Calvinon tavalla rakentaa päähenkilöt matemaattisista yhtälöistä on myös rajoituksensa. Esimerkiksi teoksen kertojana toimiva Ofwfq eli "se" laittaa kaikessa hupaisuudessaan ja eloisuudessaan lukijan mielikuvituksen paikoin kovalle koetukselle. Muidenkin hahmojen järjenjuoksua voi olla toisinaan vaikea seurata.

Kosmokomiikka ei aivan nouse Calvinon parhaimpien teosten joukkoon. Muoto on kyllä selkeä, tyyli yhtenäinen ja ajatus useimmiten terävä, mutta paikoin ei voi välttyä ajatukselta, että teoksen novellit ovat jonkinlaisia harjoitustöitä, joita kirjoittamalla Calvino hioi tekniikkaansa ja teki kokeiluja valmistellessaan laajempia töitään. Tätä ajatusta puolustaa myös se, että Kosmokomiikan tekstit ovat syntyneet suhteellisen pitkän aikajakson kuluessa.

Kosmokomiikka on kuitenkin erinomainen italialaisen kertomaperinteen jatkaja, joka kunnioittaa saapasmaan kirjallisia tapoja. Italian proosakirjallisuudelle on ollut tyypillistä kehyskertomukseen sidotut lyhyet tarinat, jotka muodostavat eheän kokonaisuuden. Tällainen tiettyyn kehysideaan sidottu muoto löytyy Calvinon novellisarjasta siinä missä muun muassa Boccaccion kertomuskokoelmasta Decamerone (1470).

Toisaalta Kosmokomiikka sisältää ensyklopedistista otetta, joka on ollut tyypillistä Italian uudemmalle kirjallisuudelle. Jonkinlaisena esikuvana voidaan nähdä Calvinon maanmiehen Carlo Emilio Gaddan kirjallinen tuotanto. Toisaalta itävaltalais-saksalainen Robert Musil on selvästi vaikuttanut Calvinon maailmankuvaan. Koko kosmokomiikka on hyvä osoitus siitä "avoimen ensyklopedian" periaatteesta, josta Calvino puhuu viimeisimpiin jääneessä teoksessaan Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle (1993). Tämän perusidean mukaisesti teoksen "juonettomuus" ja asioiden vapaa järjestys ovat yritys esittää maailman tieto tyhjentävästi yhdellä silmäyksellä.

JOUNI HUHTANEN