Alkuja, loppuja ja älyttömiä kysymyksiä

31.12.2012 4:00

Antti: Tämä oli sitten tässä, palaan urheilutoimitukseen 10 kuukauden kulttuuripestin jälkeen. Erittäin opettavaista aikaa! Onko jotain, mitä sinä haluaisit oppia urheilumaailmasta?

Päivi: Ilman muuta. Koetan keksiä, mitä se voisi olla.

Antti: Saat vähän miettimisaikaa. Ennusta odotellessasi, tapahtuuko alueemme kulttuurielämässä jotain suurta vuonna 2013?

Päivi: Tinat hukassa, en osaa sanoa. Mikä olisi suurta? Jotain hienoa, positiivista ja ehkä yllättävääkin sen pitäisi olla. Olisiko suurta esimerkiksi se, että Uusikuva-gallerian asema tunnustettaisiin ja sen epämääräisen siirtelyn uhka poistettaisiin?

Antti: Olisihan se paikallisesti suuri juttu. Mutta mieltäni lämmittäisi, jos useampikin eteläkymenlaaksolainen kulttuurintekijä noteerattaisiin ihan isosti valtakunnallisestikin. Uusi Sydänmaa-ilmiö sykähdyttäisi.

Päivi: Mitä tarkoitat ilmiöllä? Ja pitäisikö sen olla bändi? Oliko Viiru ja Pesonen mielestäsi ilmiö? Voiko kirjailija ja kirjailijan menestys olla ilmiö? Minusta suurta ja hienoa olisi uskallus — se, että asiat tekee vastoin odotuksia tai vastoin tavanomaisuutta.

Antti: Olkoon bändi, näyttelijä, kirjailija tai vaikka yleishullu. Minussa on sen verran Molo Hasardi -mallista nurkkapatrioottia, että haluaisin näiltä kulmilta supersuositun kulttuuripersoonan. Joka vielä aina ja joka paikassa korostaisi olevansa kotkalainen, haminalainen tai pyhtääläinen. Mutta sitä odotellessa myös rohkeat temput kelpaavat vallan mainiosti! Jäikö sinulle vuodesta 2012 mieleen mitään erityisen näppärää kulttuuritempausta tai -tuotetta?

Päivi: Sinulla on tuollaisia älyttömiä toimittajan kysymyksiä! Mikä oli erityisen näppärää, mikä oli hienointa, mikä oli the very best? Niin ja tuote! Tai tempaus. Minusta esimerkiksi kulttuuriosuuskunta Berttaa lähellä olevien kotkalaisten yrittäjien päätös lyöttäytyä samoihin tiloihin oli maininnan arvoista, he tekivät jotain eivätkä jääneet odottelemaan Ankkurin ratkaisuja. Kyllä minä vuoden mittaan taisin ajatella muutamastakin asiasta, että se olisi tunnustuksen arvoinen, mutta en minä nyt niitä ajatuksia muista. Entäs sinä?

Antti: Yksi porukka oli rohkea, muttei tarpeeksi rohkea. Kotkassa nähtiin näppärää katutaidetta, mutta taiteilijat pitivät päänsä piilossa. Harmi, että nössöilivät, olisi ollut mielenkiintoista haastatella niitä tyyppejä. Mutta sama ilmiö kävi kuin sinulla: innostuin jostain ainakin joka toinen viikko, mutten enää intoilujani muista. Onko taide kertakäyttökamaa?

Päivi: Esityksellisillä jutuilla voi olla kertaluonne, mutta hyvän taiteen pitäisi kyllä jättää pysyvämpi jälki kuin äkkipyyhkäisy.

Antti: Vähän kuin urheilussa siis: matseja tulee ja menee, mutta yksittäisen loistosuorituksen voi muistaa vielä 20 vuoden jälkeen. Apropoo, oletko jo keksinyt jonkin vastauksen avauskysymykseeni?

Päivi: Haluaisin oppia voitelemaan sukseni. Olen jo tänä talvenakin joutunut sauvomaan muutamia jyrkkiä luistamattomia alamäkiä — ja käyttämään käsivoimia liukkaissa ylämäissä. No, tämä oli ehkä tällainen kepeä vastaus, mutta totta. Mitä sinusta oli kulttuurissa opettavaista?

Antti: Opin, että Etelä-Kymenlaaksossa on paljon tyyppejä, jotka tekevät hienoja juttuja, mutta usein suurelta yleisöltä näkymättömissä. Kuulostaa lällyltä, mutta oli ilo tuoda heitä esiin, edes vähän.

Päivi Taussin ja Antti Kaarron Dialogi-palsta päättyy.